Kaupan kautta kotiin

Hennan ensimmäinen päivittäistavarakauppa rakennetaan aseman viereen. Tavoitteena on saada Hennan ensimmäinen lähikauppa palvelemaan asiakkaita mahdollisimman pian. Hennan uusien asukkaiden lisäksi kauppa palvelee lähialueiden nykyisiä asukkaita sekä juna-asemaa käyttäviä työmatkalaisia.

Toistaiseksi lähimmät kaupat sijaitsevat Tuuliharjan palvelualueella sekä Mäntsälän puolella Saaren kylässä. Juna-aseman avauduttua juna vie Lahteen 13 minuutissa ja bussi Orimattilaan 20 minuutissa. Orimattilan keskustan palveluihin on 15 km ja Lahden keskustaan noin 20 km.

Hennan kaupallisten palveluiden tarjonta lisääntyy luontaisesti asukasmäärän kasvaessa. Palvelut keskittyvät aseman ympärille ja vilkkaan kävelykadun varrelle.

Oletko itse ehkä yrittäjä tai haaveiletko sellaiseksi ryhtymisestä? Tule mukaan kehittämään Hennan palveluja ja ota yhteyttä!